Johannan tarina:

Ohessa Johannan tarina. Kerron alkuun pienesti meidän tekemisestä ja painopisteistämme harjoittelussa .

Tarina jatkuu loppuun  Johannan omin sanoin. <3

 

Johanna on tehnyt elämässään  isoja elämäntapamuutoksia, joiden avulla hän on rakentanut kestävämpää, vahvempaa ja ennenkaikkea iloisempaa arkea ympärilleen. Johannan matkaa on ollut , ja on upea seurata ja tukea. Tekemisessä on mukana iloa, mutta samalla päättäväisyyttä. Uskoa niin itseen kuin treenikavereihin.

Johannan kanssa treeneissämme keskitymme fysiikkavalmennuksen puolelle. Harjoitukset ovat tukemassa hänen harjoitteluaan oman lajin parissa kestävyyspuolella. Johannan harjoittelukokonaisuus koostuu teho-treeneistä sekä omista lajitreeneistä että  kisoista. Teho-treeneissä kehitämme kehonhallintaa, koordinaatiota, tukilihaksistoa että  lihasvoimaa ja kestävyyttä. Harjoituksissa hyödynnämme toiminnallista harjoittelua; kehonpainoharjoitteita, voimannoston progressioita . Punaisena lankana toimii kehon luonnollinen liike ja tapa liikkua. Pyrimme kehittämään monipuolisesti voimantuottoa kaikkiin liikesuuntiin. Harjoittelun kautta tuetaan  Johannan fysiikkaa ja edistymistä oman lajin parissa.

 

Treenaamisen lisäksi olemme keskustelleet ravinnosta. Nimenomaan puhtaan ravinnon ja aktiiviliikkujan näkökulmasta käsin.

Ravinto oli  meillä yksi iso avain kehittymiseemme seuraavalle tasolle.

Viime talvena olimme saavuttaneet tietyn voimatason ja tuntui, että nyt täytyy katsoa tilannetta hieman eri näkökulmasta, jotta homma pysyy progressiivisena. Tällöin siirsimme katseet ruokalautaselle. Johanna omaan avoimeen tyyliinsä oli vastaanottavainen muutoksille ja näin homma alkoi jälleen rullaamaan. Muutimme ruokailu ravintorikkaampaan suuntaan; muokkasimme  niin määriä kuin sisältöjä. Maitorahkat saivat tässä vaiheessa jäädä kaupan hyllylle ja lautasta alettiin täyttämään oikealla ruualla ja ravinnolla. Ruokailumuutosten avulla  saimme ison loikan  eteenpäin  harjoittelussa. Niin voimatasot ,  kestävyys  kuin palautuminen paranivat selkeästi.

Johannan asenne niin harjoitteluun , elämään ja kaikkeen tekemiseen on upea eteenpäin vievä voima; Tehdään tosissaan ajatuksella, mutta ei vakavasti ja hampaat irvessä. Ei vertailla vaan tehdään se oma juttu. Se riittää ja on hyvä. <3  Kaikessa on ilo,  rohkeus ja luottamus mukana.

Nyt kisakausi on pian takana ja matkamme jatkuu, ensi kesän swimruneja valmistellen.

Kiitos Johanna sinulle, että saan olla mukana ja kiitos, että jaat tarinasi myös muille lisätsempiksi. <3

Päästetään Johanna jatkamaan tästä:

” Uskon, että jokaisen ihmisen takana on tarina ja niin on myös minunkin.

Koko pienen ikäni olen liikkunut ja harrastanut aerobista liikuntaa, myös kilpatasolla. Välillä treenannut enemmän, välillä vähemmän.

Vuonna 2009 lopetin tupakan polton, opiskelin tuohon aikaan vielä ammattikorkeakoulussa. Keskityin opiskeluun ja kiloja kertyi vähäisen liikunnan ja huonojen ruokailutottumusten vuoksi. Henkisesti tiesin, että olisi pitänyt liikkua ja syödä paremmin fyysisesti en jaksanut

2013-2015 meni töissä aika lujaa ja loin itselleni uraa.

Jälkeenpäin, kuin olen ajatellut niin en muista niistä vuosista paljoa mitään muuta, kuin sen, että oli todella väsynyt. 

Vuonna 2016 oli omassa elämässäni kuitenkin muutoksen vuosi. Olin keskittynyt liikaa työelämääni ja voin huonosti henkisesti ja fyysisesti. En enää pitänyt itsestäni ja itsetuntoni oli aika nollassa. Peiliin katsoessa oksetti.

Päätin, että nyt saa riittää, jotain on tehtävä asialle.

Painoin varmaan melkein 80kiloa pahimmillani ja liikuin ainoastaan koiran kanssa sen mitä liikuin.

Tässä kuvassa taidan paina melkein sen 80 kiloa.

Menin Veven järjestämään juoksukouluun tammikuussa 2016 ja päätin ottaa muutos askeleen kohti elämän muutosta.

Kesä meni juostessa ja muutaman kerran kävin Nuuksiossa Jonnan järjestämissä yhteistreeneissä. Silloin en osannut enkä tiennyt mikä mave on?

Tuloksia tuli nopeasti ja se motivoi jatkamaan harjoittelua.

Pääsin kesällä asettamaani tavoitteeseen juosta puoli maratoni Lapin tunturissa maaliin.

Syksyllä juoksin vielä uuden puolikkaan Mustiolla, mutta juoksu tuntui jotenkin raskaalta. 

Kuva on Mustion kisoista 2016, voitin naisten sarjan.

Mietin miten voisin tukea juoksuani ja mistä saisin apua siihen, että saisin jalkoihin lisää voimaa?

Sattuman kaupalla löysin Facebookista, Jonnan mainoksen Teollisuustien treeneistä. Mietin, että mikäköhän tämäkin on? Menin katsomaan minkälaista harjoittelua siellä on tarjolla.

Heti ensimmäisistä treeneistä tiesin, että tämä on se missä haluan olla mukana ja mitä haluan tehdä juoksun tueksi.

Monipuolista ja tehokasta lihaskunto harjoittelua, mikä auttaa minua omissa kestävyys harjoituksissa.

Isoin käänne kohta tapahtui varmaan kuitenkin viime talven jälkeen, kun keskustelimme Jonnan kanssa ruokavaliosta ja siitä mitä syön. Olin tuohon aikaan aika kova rahkan suur kuluttaja. Pahimmillaan saatoin syödä noin. 500-1000g pelkkää rahkaa päivässä. Jonna antoi kannustuksen syödä enemmän ja kertoi hyviä vinkkejä mitä kannattaisi kokeilla ruokavaliossa. Päätin ottaa neuvosta vaarin ja katsoa mitä tulee, olen sillä tiellä vieläkin.

Iho ja elimistö voi vaan yksinkertaisesti paremmin.

Olen saanut teho- jengin kanssa säännöllisellä harjoittelulla kasvamaan lihasmassaa enemmän. Voimataso on kasvanut  paljon siitä mitä se oli, nyt uskallan jopa haastaa itseäni enemmän. Voin paremmin niin  henkisesti kuin  fyysisesti.

Ehkä yksi isoin asia on myös itsetunto, sain sen takaisin.

Treenikavereista on tullut minulle hyviä ystäviä ja sitä oikein odottaa välillä, että pääsee heidän kanssa treenaamaan.

Voimaharjoittelu tukee todella hyvin muuten omaa kestävyys harjoitteluani ja sen huomaa siitä, että jaksaa paremmin. Lenkeillä jalkoihin on tullut voimaa ja uima-altaassa vedot ovat tehokkaampia ja vie pidemmälle.

Tämän harjoittelun myötä olen saanut elämän oikeille raiteille.

Ja siitä isoin kiitos kuuluu sinulle Jonna, sinä näit ehkä jotain mitä minä en vielä nähnyt <3

Team Silakat, Järvestä Järveen kisoissa elokuussa 2018, ekat kisat sijoitus 53/111. Paremmalla puolella ja oikea suunta ylöspäin.”

 

JAA KAVERILLE:

Tilaa ilmainen JW Training -reseptivihkonen!

You have Successfully Subscribed!