Noora:
Lähtötilanne ja haasteet:
Nooran kanssa matkamme on jo useamman vuoden mittainen.
Töitä olemme tehneet yhdessä systemaattisesti, mutta rauhallisella tahdilla. Elämää ja sen rytmiä kuunnellen , mukana eläen.
Nooralla on vahva liikuntatausta nuoruudesta, joka näkyy tekemisen asenteena ja hyvänä kehonhahmotuksena.
Lähtötilanteessamme liikunta ei ollut ollut kovin systemaattista vaan keskittynyt töihin ja perhearkeen. Samoin raskaudet olivat jättäneet omat haasteensa kehon toimintaan.
Mitä tehtiin:
Liikkeelle lähdettiin pienryhmätreeneillä niin , että harjoittelusta syntyi hiljalleen systemaattista . Alussa harjoiteltiin paljon kehonpainoa ja kevyitä vastuksia hyödyntäen . Treenien muuttuessa raskaammiksi myös ruokailua alettiin muokkaamaan , jotta harjoittelulle saataisiin parempi vaste ja arkeen lisää virtaa.
Ruokailua on harjoiteltu ja lisätty koko ajan pienissä erissä.
Urheilutausta näkyy upena sitoutumisena harjoitteluun ja tekemisen asenteena treenatessa. Koutsina tätä voi vain ihailla.
Paljon on pohdittu silti arjen kokonaisuutta ja palautumista. Silloin kun työt, perhe ja treeni yhdistetään on palautuminen iso osa kokonaisuutta . Palautuminen on se tärkein eteenpäin vievä voima. Silloin kun osa-alueita on monia , ei voida mennä enää urheilijan näkökulmasta , vaan kokonaisuuden kautta. Noora on tehnyt hienoa työtä tämän palapelin kanssa. Ajatuksia on järjestelty niin, että jaksaminen korreloi niin työn, perheen, liikunnan ja hyvinvoinnin näkökulmasta käsin.
Paljon on aikatauluja mietitty, pohdittu kehonkuuntelua ja pyritty luomaan harjoitteita, jotka vastaisi kehon päivittäisiin tarpeisiin.
Missä ollaan nyt:
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. <3
Ruokailu on aivan eri sfääreissä kuin alussa (oli hyvin vähäistä). Ruokailu on nyt säännöllistä ja fiksuista , puhtaista raaka-aineista luotu kokonaisuus. Noora osaa ennakoida ja soveltaa ruokailun liikkuvaan työhön sopivaksi. Näin energiatasot pysyvät hyvinä ja arki luistaa kivemmin.
Liikunta on luonnollinen osa arkea. Treenit sujuvat niin itsenäisesti , omilla ohjelmilla liikkuvan työn puitteissa. Yhteistreeneissä näemme säännöllisesti ja katsomme , että asiat luistavat niin kuin kuuluu.
Kehonluku, lihasten aktivointi sekä hermotus ovat kehittyneet hienosti.
Voimatasot ovat kasvaneet moninkertaisesti ja keho on kiinteytynyt lihasmassan kasvaessa.
Erityisen iloinen olen siitä kokonaisuudesta, jonka Noora on luonut arkeen; Se koostuu Perheestä, ystävistä, työstä ja monipuolisesta liikkeestä. se kaunis kokonaisuus, joka on hyvinvointia ja kunnioitusta itseä ja omaa kehoa kohtaan.
Kiitos , että olen saanut ja saan olla mukana tällä matkalla. <3
Jonna
Nooran kuvat:
Mustat vaatteet ovat lähtötilanne ja mustavalkoisissa housuissa ollaan nyt. 🙂