Lauran asiakastarina on hyvä esimerkki päätetyöläisen ja matkatyöläisen  kokemista haasteista ja niiden selättämisestä.

Se kuinka kotitreenillä voi tehdä ihmeitä aikaan :

->  niin omalle ryhdille kuin

– > voimatasoille.

Aina ei tarvita salia,  vaan ennemminkin päättäväisyyttä.

Tästä tsemppiä jokaiselle matkatyöläiselle ja perheelliselle.

Kyllä me pystytään. Pienillä jutuilla on iso merkitys kokonaisuudessa.

Lähtötilanne ja haasteet:

Lauran lähtötilanne oli, että kiireinen työ, jossa on paljon matkustamista  sekä perhearki olivat nielaisseet ajan liikkumiselta . Samalla ruokailu oli hieman repsahtanut niin, että jaksaminen oli hieman heikkoa. Myös päätetyö antoi oman haasteensa kehon liikkeelle ja ryhdille. Tavoitteena oli löytää takaisin sporttinen ja ryhdikäs Laura.

Hektinen arki ja liikkuva työ tekivät sen, että treenit tultaisiin tekemään kotona . Tällöin liikkuminen ei söisi aikaa perheajasta vaan se voisi olla yhteistä tekemistä kotona. Välineistönä meillä oli käytössä kahvakuulia, käsipainoja ja vastuskuminauhoja.

Mitä tehtiin:

Alussa tehtiin alkukartoitus. Teimme testejä, joilla selvitimme kehon sen hetkistä tilaa . Kyselylomakkeen ja keskustelujen kautta pohdittiin  arjen kokonaistilannetta ja käytettävissä olevia resursseja.

Ruokapäiväkirjan kautta lähdimme muokkaamaan ruokailua matkatyöhön sopivaksi.

Ravintoa muokattiin niin, että  töistä kotiin saapuisi energinen vaimo. Ruokailua lisättiin ja Laura nappasi nopeasti kopin ennakoinnista , sekä  oppi soveltamaan ruokailun raameja  muuttuvassa arjessa. Matkatyössä ennakointi on kaiken a ja o , tähän löytyi Lauran kanssa konstit hienosti.

Treenien alussa lähdettiin rakentamaan treenirytmiä, joka istuisi perhearkeen.

Yhteistreeneissä rakennettiin kotiohjelmia, joissa päästäisiin seuraamaan omaa kehitystä helposti . Samoin harjoittelua muokattiin paloina säännöllisesti, jotta treenimotivaatio pysyisi kotona treenatessa mahdollisimman hyvin mukana. Kotitreenamisessa päättäväisyys ja motivaatio korostuu entisestään, koska houkutus treenin skippaamiselle kotona on selkeästi isompi kuin esim. sovituissa yhteistreeneissä.

Salilla ollessa  kyllä tehdään, koska harva salille oleskelemaan menee . Kotona sen sijaan muuttujjia on enemmän ja treenaaminen on tämän vuoksi haastavampaa.

Treenisuunnittelussa keskityimme paljon ryhtiasioihin ja kiinnitimme huomiota päätetyön sekä matkustamisen luomiin haasteisiin.

Lauran kehonhahmotus oli jo alunalkaen hyvä, joten lihasaktivointiasioissa pääsimme todella nopeasti eteenpäin.

Päätetyö loi selkeästi ison haasteen keholle ja sitä työstimme paljon. Löysimme Lauralle sopivia keinoja ryhdin parantamiseen ja ylläpitämiseen. Samalla kehitimme voimatasoja selkeästi eteenpäin , niiden myötä hieman kuin kirsikkana kakun päälle alkoi syntyä aikaa kivan sporttista ulkoista habitusta.

Missä ollaan nyt:

Ruokailujen muutokset istahtivat arkeen kivuttomasti. Ruokailun lisäys ja systemaattisuus toivat lisää niin energiaa kuin  jaksamista arkeen . Tällä tavoin  arki-iltoihin syntyi hyvin lisää aikaa treenaamiselle. Treenien myötä ryhti koki hienon muutoksen . Ennen kaikkea iso muutos syntyi oman kehon lukemisessa. Keho tottuu helposti tiettyihin liikeratoihin ja staattisiin asentoihin. Lauran kanssa näitä asentoja yhdessä tutkailtiin työpäivien jälkeen ja laitettiin niihin vastaliikettä. Ero oli aina treenien jälkeen aikamoinen. Nyt tämä liikepankki on Lauran itsensä hallussa.

Voimatasoissa tapahtui isoa edistystä:

mm. Alkutilanteessa miesten punnerruksia tuli yksi , lopussa 12 kpl , kahvakuulaharjoittelussa aloitimme 8 kg kuulalla, mutta nyt suurin osa harjoitteista tehdään 12 kg kuulalla.

Paino / sentit eivät olleet päätavoite, mutta senttejäkin lähti 12 cm (pelkästään vyötärö ja lantio alueelta).

Laura teki hienoa työtä ja näytti , että matkatyöläisenäkin itsestä huolehtiminen onnistuu mainiosti. Kun huolehtii itsestä , huolehtii samalla  myös lähimmäisistään.

 

Lämmin kiitos Lauralle tästä muutoksen polusta. <3

 

Jonna

JAA KAVERILLE:

Tilaa ilmainen JW Training -reseptivihkonen!

You have Successfully Subscribed!